Vaihtotarina | Roope Poutanen
Ensihoito eli pre-hospital care
Suuntana on Northbrook fire department 11, jossa vuoro alkaa klo 7 aamulla. Tämä tarkoittaa lähtöä kotoa noin klo 5.30, sillä matka on pitkä.
Northbrook sijaitsee Chicagon pohjoispuolella ja on melko vaurasta ja hyvinvoivaa aluetta. Tämän näkee varsin hyvin myös palo- ja pelastustoimen resursseissa. Tällä alueella on käytössä malli, jossa ambulanssissa ja paloautossa työskentelevät ovat kaikki sekä palomiehiä että ensihoitajia. Käytännössä jokaiseen hälytykseen lähtee sekä ambulanssi, että Engine, eli paloauto ja yhteensä 5 henkilön vahvuus. Tämä tuntuu suomalaisittain melko ylimitoitetulta, kun tyypilliset hälytykset ovat esim. kaatuneen vanhuksen auttamista lattialta tai humalaisen arvioimista kauppakeskuksessa.
Vietin paloasemalla kaksikin eri päivää. Tunnelma oli hyvä. Paljon oli univormuja ja titteleitä etenkin hallinnon puolella. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja esitteli mielellään kalustoaan. Kaikki on Amerikassa suurempaa, niin myös ambulanssit…
Traumayksikkö
Vietin kolme yötä Cook County Hospitalin traumayksikössä. Kyseessä on amerikkalaisittain harvinainen täysin julkinen sairaala Chicagon keskustan lounaispuolella. Tämä on se sairaala, johon TV:stä tuttu Teho-osasto (The ER) kuvitteellisesti sijoittui. Potilasjoukkoon kuuluu paljon vakuuttamattomia ja hieman huonosti terveydenhuollon palveluiden piirissä olleita ihmisiä. Ampumavammat ovat Chicagossa valitettavan yleisiä ja niitä tähänkin traumayksikköön tulee päivittäin. Paikka toimii myös laivaston henkilökunnan harjoituskeskuksena, ja jokaisessa vuorossa olikin paikalla myös laivaston väkeä.
Tunnelma yksikössä on varsin hyvä ja opetusmyönteinen. Sisään otetaan vain suurienergisiä tai muuten vakavia traumoja, sekä ampuma- ja palovammoja. Esimerkiksi ihoa penetroimattomat murtumat menevät viereiseen ”tavalliseen” ensiapuun. Protokollat ovat varsin tiukat ja niitä noudatetaan tarkkaan. Itse en ole tavannut tarkistaa jokaiselta mustan silmän saaneelta perineumin tilannetta, mutta täällä siitä pidettiin tiukasti kiinni. Suomessa ampumavammoja ei juuri tapaa, kun taas täällä kolmessa vuorossa niitä tuli vastaan kymmenkunta.
Koulutuspäivät
Kerran viikossa osallistuimme paikallisten akuuttilääketieteen eli ”emergency medicine” (EM) erikoistuvien konferensseihin. Sisältö vaihteli hieman sen mukaan, minkä sairaalan (Chicagon alueella on kymmeniä sairaaloita) erikoistumisohjelman konferenssissa olimme. EM-erikoistumisohjelma on tarjolla useassa, mutta ei kaikissa alueen sairaaloissa. Kestoltaan ohjelmat ovat paikasta riippuen 3-4 vuotta.
Koulutuspäivät olivat varsin amerikkalaistyylisiä. Paljon oli sekä opettajien, että erikoistuvien pitämiä luentoja, jotka järjestäen olivat varsin viihteellisiä ja mukavia seurata. Opetustyyli keskittyy ehkä hieman enemmän konkretiaan ja sanomaan ja vähän vähemmän tieteeseen. Välillä osallistuimme simulaatioihin, joihin Chicagossa on aivan ylivertaiset resurssit kotimaahan nähden tilojen suhteen.
Vapaapäivät
Chicagossa on melko rajattomat vapaa-ajan mahdollisuudet Toisaalta matkustaminen vie päivittäin paljon aikaa, koska kyseessä on suurkaupunki ruuhkineen. Kaupunki sijaitsee valtavan Michigan-järven rannalla, mikä määrittää säätä aika paljon. ”Chicagossa tuulee” osoittautui varsin paikkansa pitäväksi lauseeksi ja sää voi vaihtua tunnissa täysin toiseksi. Heti kun on vähänkään lämmintä, paikalliset suuntaavat ulos (ja traumat lisääntyvät eksponentiaalisesti). Järven ranta on kaunista seutua ja täynnä puistoja, hiekkarantoja ja pyöräteitä.
Kaupungista löytyy valtavasti kulttuuria ja urheilu on läsnä. Asuntomme oli alle kilometrin päässä kuuluisasta Wrigley Stadiumista, joten Chicago Cubsin baseball-pelien tunnelma oli varsin käsinkosketeltava. Kertaalleen kävimme pelissä toteamassa lajin verrattain tylsäksi suomalaisen pesäpallon rinnalla. Lisäksi kävimme katsomassa improa, erinäisiä konsertteja ja parillakin kaupunkifestarilla.
Mitä jäi käteen?
Kuukausi Chicagossa oli opettavainen. Sain varsin hyvän käsityksen ainakin Chicagolaisesta terveydenhuollosta. En ole täysin varma kuinka yleistettävissä asiat ovat koko USA:n tasolla, mutta luultavasti ainakin suurimmilta osin. Järjestelmä on varsin erilainen, ja koen nyt ymmärtäväni paremmin esimerkiksi amerikkalaisia oppikirjoja. Kaikkiaan akuuttilääketiede USA:ssa on varsin defensiivistä ja hyvin suurta osaa näyttelee varmistelu ja asioiden yliperusteellinen kirjaaminen mahdollisia oikeuskäsittelyitä varten. Haastetuksi tulemisen riski on täysin konkreettinen ja summat pyörivät miljoonissa. Parasta antia oli traumayksikössä vietetty aika, koska vastaavaa kokemusta on Suomessa hankala saada. Oma hyötynsä oli myös kämppiksinä olleiden italialaisten ja saksalaisten kanssa kokemusten jakamisesta.
Lopputulemana ajattelisin, että meillä on suomalaisessa terveydenhuollossa asiat lopulta kokonaisuutena aika hyvin. Amerikka ei ole tässä suhteessa ihmemaa.
